Kuraattori kokkikoulussa

”Leipuri hiiva, hän asuu kumputiellä” –lauluni kaikuu koulun suurkeittiössä kun  palaan lounastauolta työhöni. Luokkakaverit suosittelevat minulle paikanvaihtoa varastonhoitajan kanssa, jolloin ”kaunis” rallatteluni ei kuulu heidän korviinsa. Olen yksi opiskelijoista. Heistä, jotka heittävät kanssani hurttia huumoria ja kyseenalaistavat opetuksen laatua jatkuvasti. Tunnen samalla olevani susi lampaan vaatteissa, joka vakoilee ihmisten elämää uudesta näkökulmasta ja miettii syntyjä syviä.

Luokkakaverini kysyi, ikävöinkö kuraattorin työhöni. Kyllä, tunnustan. Ajattelen tämän kuitenkin kuuluvan nyt tähän hetkeen ja teen kaikkeni, että saan kouluni käytyä loppuun parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikesta oppimisesta on hyötyä, oli ala mikä tahansa. En koskaan ollut haaveillut kokin ammatista aiemmin. Asiat kuitenkin menivät siihen suuntaan, että halusin antaa aikaani myös omille lapsilleni ja siitä se ajatus sitten lähti.

Ryhmääni kuuluu 16 opiskelijaa, ikäjakaumalta 19-56-vuotiaita. Mielenkiinnon kohteet ja taustat vaihtelevat, samoin luonteenpiirteet. Huumorinkukka sitä vastoin löytyy kaikilta sopivasti ja ryhmässämme on loistava ilmapiiri. En aiemmin tiennyt olevani tarkka ja nipottaja, mutta kuulen aika usein, että ”Sanna, riittää jo se jynssääminen”. Haluan vain tehdä työni hyvin kerralla, ettei tarvitse tehdä uudelleen. Olen myös epäonnistunut vähintään kerran päivässä  heti ensimmäisestä viikosta lähtien. Sanoisinko, että se kasvattaa..ainakin itseilmaisua ;)

Jos joku kehottaisi minua menemään 200 ihmisen eteen ja keskustelemaan kuraattorin työstä, menisin mielelläni. Jään myös suustani kiinni melko usein koulussa ja luokkakaverit laittavatkin minut mielellään tarjoilijaksi tai jonnekin esillä olevaan paikkaan heidänkin puolesta. Jos sitä vastoin joudun tekemään omavalvontaa ja suunnittelemaan ravinnearvoiltaan hyviä ruokalistoja erityisruokavaliot mukaan luettuina, olen täysin epämukavuusalueella.  Ensimmäinen mielikuvani on allergisen ihmisen anafylaktinen (yliherkkyys) reaktio, joka johtuu täysin laittamastani ruuasta. Aloitan miettimiseni usein siitä, mikä voi mennä pieleen. Täysin erilainen lähestymistapa, mitä pyrin tekemään ratkaisukeskeisessä kuraattorin työssä. Tällaistako on olla epävarma opiskelija?

Ryhmässämme on myös heitä, joka eivät ole koskaan keittäneet puuroa tai tehneet sämpylöitä. Turhauttava on melko lattea sana kuvaamaan fiiliksiäni kun ajan autolla 160km päivässä opiskelemaan sämpylöiden ja puuron tekoa. Joukkoon mahtuu myös kääretorttujen valmistusta, joita leivoin jo kymmenvuotiaana kaikille vieraillemme. Mietin, että jo peruskoulussa oppilaiden tasoerot voivat olla hurjia ja käyttäytyminen sen mukaista. Ymmärrän taas paremmin heitä, jotka eivät jaksa kuunnella opetusta kun osaavat jo asiat tai heitä, joille uuden oppiminen tuntuu hankalalta ja menettävät hermonsa heti kun tuntevat olevansa aivan kuutamolla. Siihen kun lisätään pari ärsykettä (lällättelevä luokkakaveri tai vähättelevä opettaja), niin kuppi menee nurin väkisinkin.

Kiire näkyy koulussamme opetuksen puolella jatkuvasti. On onni, että ryhmässämme toimii vertaisoppiminen ja opettaminen loistavasti, koska opettajat eivät ehdi neuvomaan. Tuemme toisiamme jatkuvasti. Jos yksi saa ohjeen, niin hän kertoo sen myös toisille. Perustimme omat whatsapp- ja facebook –ryhmät, jotta voimme jakaa ilot ja surut yhdessä. Annamme toisillemme ideoita ruokien valmistukseen ja neuvomme etätehtävissä. Jos jollain on jostain syystä motivaatio hukassa, toiset voivat tsempata. On tärkeää olla osana ryhmää. Joskus revimme huumoria siitä, että kaikilla on motivaatio kateissa ja etsimme sitä yhdessä milloin mitenkin.

Arvioimme opettajia ja opetusta jatkuvasti. Ihan punastuttaa välillä miettiä, ovatko oppilaat arvioineet minua työssäni yhtä reippaasti. Ainakin tämän kokemuksen perusteella tuntuu siltä. Ajatukset harhailevat ja väsyttää jos opettaja lukee monotonisella äänellä kirjasta suoraan opetettavaa asiaa ja yritän samalla lukea tekstiä. Ei jaksa millään keskittyä. Toinen opettaja kertoo asiat omien kokemustensa kautta ja se saa temmattua kuulijan mukaansa siltä istumalta. Päivät ja fiilikset vaihtelevat. Onneksi. Olisi tylsä jos mikään ei tuntuisi miltään. Jatkan itseni etsimistä huomenna jälleen kokkikoulusta. Saa nähdä mitä uutta jälleen löydän.