Tunteita herättävä maahanmuuttaja

Jos kuulet sanan maahanmuuttaja, mitä tunteita se sinussa herättää? Jos siihen lisätään tieto, että kotipaikkakunnallesi muuttaa maahanmuuttajia, nostaako se enemmän tunteita ja ajatuksia pintaan? Luonnollisesti ajattelen, viimeaikaisia lehtiotsikoita ja sosiaalisen median keskusteluja lukien, että aihe nostaa hyvinkin erilaisia tunteita ihmismieleen. Hyvin usein ne ovat sävyiltään negatiivisia ja huolta herättäviä.

Perjantaina aihe oli tapetilla koulutuksessa Kulttuurit kohtaavat–kohtaavatko ihmiset sekä iltasanomien otsikoissa. Kohtaan sekä työpaikallani että kotipaikkakunnallani maahanmuuttajia. Ensimmäistä kertaa kommentoin asiaa ja mietin sitä julkisesti. Oletan, että moni miettii, mitä mieltä aiheesta olen. Työni opettaa minua jatkuvasti siitä, että asioita pitää tutkia monesta eri näkökulmasta. Jos sanon, että olen näitä ihmisiä vastaan, minun pitäisi osata asiaa perustella tarkemmin. Jos olen puolesta, niin se olisi sama asia.  Joka tapauksessa ajatukseni ovat jonkun toisen mielestä vääriä ja pihisee kiukusta lukiessani blogiani.
 
Tyttäreni kertoi, ettei pidä enää englannin opiskelusta. Kysyin syytä eikä hän aluksi tiennyt siihen syytä. Hetken mietittyään hän kertoi, kuinka englannin opettaja oli heittänyt kaverin kokeen roskiin ja se oli tuntunut kaverista loukkaavalta. Tyttäreni ei nähnyt tilannetta, mutta sai mielensä myrkyttymään kaverin puolesta. Tilanne kosketti niin paljon, ettei tunnille enää ollut halua mennä tai motivaatiota oppia aiheesta yhtään enempää. Kun kerroin hänelle, että opettajien pitää säilyttää kokeita pidemmän aikaa itsellä,  ja kun kaverilta tuli tieto, ettei hän enää ollutkaan varma opettajan tekosesta tai tekemättä jättämisestä, niin tyttäreni antoi uuden mahdollisuuden englannin oppimiselle.

Miten olettamuksemme ja kuultu vaikuttaa tunteisiimme? Oikein hyvin. Koulutuksessa mietimme, mitä ulkomaalainen olettaa ja on kuullut suomalaisista. Suomalainen on juro, kylmä, juoppo, ahkera ja rehellinen. Kuinka moni meistä on oikeasti juro ja juoppo? Tai kun meistä moni olettaa maahanmuuttajien olevan vaarallisia, niin kuinka moni on kokenut heidän vaarallisuutensa? Tiedän ja tunnen heitä, jotka ovat näin kokeneet, enkä missään nimessä väheksy heidän tuntemuksiaan. Mietin itsekin omaa suhtautumistani maahanmuuttajiin, mutta myös perisuomalaisiin, jotka eivät osaa tai kykene käyttäytyä oikein. Eräs oppilas kertoi, ettei pidä maahanmuuttajista, koska ruokakin loppuu kesken ruokalasta ja he vievät meidän kaikkien verorahat. Mietin, että ruuan riittävyydestä kävimme keskustelua jo vuosi sitten ennen maahanmuuttajia ja palkkani on samaa keskiluokkaa niin kuin aiemminkin. Totta on, että rahaa kuluu valtion tasolla, mikä näkyy usein myös tärkeissä asioissa.

Tapasin maahanmuuttaja perheiden lapsia. Yksi heistä halusi tulla syömään samaan pöytään kanssani. Hän otti minua kädestä kiinni ja osoitti kaveria, joka oli suuttunut toisille eikä halunnut syödä. Sanoin hänelle moi, hän vastasi. Ei tullut mieleen, että hän on vaarallinen tai jotenkin muuten epämiellyttävä. Kun tervehdin käytävillä suomalaisia lapsia, puolet heistä tervehtii. Mitä oletan heistä, jotka eivät tervehdi? Ovatko he niitä juron suomalaisen lapsia, jotka oppivat huonot tavat kotona? Päätän olla olettamatta mitään ja annan heille toisen mahdollisuuden tehdä paremmin seuraavalla kerralla. Ja mikäli haluan heidän toimivan toisin, kerron heille, että kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä. Tämä on toiminut aiemminkin. Mikäli haluan maahanmuuttajien toimivan toisin, kerron sen myös heille rehellisesti. Myös heillä on mahdollisuudet ja kyvyt oppia uutta sekä oikeus tietää, mitä tekivät väärin ja miltä se tuntui.

Miksi haluan olla tasapuolinen kaikille? Mietin aina asiaa omalle kohdalleni. Mitä jos minua kohtaan oltaisiin oltu vihamielisiä siitä syystä, että äitini käyttäytyi huonosti? Minun on aina annettu näyttää, mihin itse pystyn eikä minun ole tarvinnut olla samanlainen. En hyväksy keneltäkään huonoa käytöstä tai väkivaltaisuutta. Aina ei aikakaan riitä anteeksiantoon, mutta asiat ja ihmiset tulisi silti nähdä erillisinä yksilöinä. Kaikki eivät ole pahoja, oli kyseessä sitten suomalainen tai ulkomaalainen.

Ihana, kamala koulustressi

Käsi pystyyn ne, joilla ei ole ikinä ollut minkäänlaista stressiä koulusta ja silti pärjäsitte siellä hyvin? Otan mielelläni tietoa vastaan siitä, miten pystyit siihen ja mitä keinoja käytit? Minä ja moni muu jätetään työasiat ja koulutehtävät  viime tippaan, jolloin stressin määrä tuplaantuu. Joka kerran lupaan itselleni, että seuraavalla kerralla työstän asiaa jo aiemmin, kunnes huomaan olevani taas samassa jamassa. Miksi näin?

Nuori kertoi, että opettajat ja vanhemmat tuovat hänelle paineita kysymällä joko on läksyt tehty ja kokeisiin luettu. Kysyin, tekisikö hän tehtäviä tai lukisiko kokeisiin jos kukaan ei sitä vaatisi. Vastaus oli ”En”. Tarvitsemme paineita ja motivaation, jotta saamme asiat tehtyä. Ahdistuksen ja paineen tunne on hirveä, muttei niin paha, etteikö sitä ottaisi vastaan uudestaankin kerta toisensa jälkeen. Muutenhan itsekin tekisin asiat hyvissä ajoin.

Danjan kirjoitus Koulustressi –voimauttava vai lamauttava tekijä (http://www.lahdensteiner.fi/lukio/oppilaiden-kertomaa/koulustressi-voimavara-vai-lamauttava-tekija) on äärimmäisen hyvä kirjoitus aiheesta kokonaisuudessaan.  Hän kertoo koulustressistä voimavarana, jota neuvotaan ylläpitämään. Se on henkistä, jonka hallitsemiseen on jokaisella omat keinonsa. Keinot, jotka irrottavat itsensä stressaavasta aiheesta. Danjankin mukaan koulustressi on parhaimmillaan väline parempaan koulumenestykseen ja vireystilaan, liian pitkälle menneenä se lamauttaa. Koulun lisäksi on tärkeää keskittyä itseensä, ja pitää huolta, että oma jaksaminen riittää.

Mitä jos se ei riitä ja stressi tuo sinulle fyysisiä oireita, kuten päänsärkyä, unettomuutta, jaksamattomuutta, iho-oireita, suolisto-ongelmia, ärtyneisyyttä? Keskity itseesi ja yritä saada ensin fyysiset oireet vähemmälle. Ota päänsärkyyn lääke (mikäli et pärjää ilman), jätä herkut, juo paljon vettä ja syö terveellisesti, pakota itsesi ulos ja liiku. Jos et pysty siihen yksin, pyydä kaveriasi tai läheisiä mukaasi.

Mitä muuta voit tehdä?

1. Listaa kaikki asiat, jotka vaativat huomiotasi. Tämä auttaa sinua näkemään tehtävien oikean määrän. Huomaat että “miljoonan tekemättömän asian” sijaan niitä onkin ehkä vain kymmenen. 

2. Aloita kiireellisimmästä ja yliviivaa se, kun olet suorittanut tehtävän. Näin kasvatat hallinnantunnetta ja myös näet aikaansaavasi asioita. 

3. Muista, ettei kaikkea aina tarvitse tehdä täysillä ja sata lasissa. Jos sinulla on paljon tehtäviä samaan aikaan, pohdi mikä on riittävän hyvä suoritus ja tavoittele sitä täydellisyyden sijaan. (http://www.demi.fi/lehti/artikkelit/hallitse-koulustressi%C3%A4)

Usein ajattelemme, että tarvitsemme maan parhaat psykologit ja lääkärit poistamaan meiltä stressin ja sen oireet ilman että kokeilisimme näitä edellä mainittuja tuttuja ja ehkä tylsiltäkin kuulostavia neuvoja. Mitä itse teen stressin poistamiseksi? Otan lisää asioita listalle, joita hoidan. Liikun aina kun ehdin, syön välillä herkkuja, juon liian vähän vettä ja nukun liian vähän. Isäni muistuttaa minua pitämään huolta itsestäni lähes päivittäin. Muistan sen hetken ja olen menossa jo mielestäni oikeaan suuntaan..Kunnes olen taas epätäydellinen itseni ja yritän kestää sen. Tiedostan samalla, mitä minun tulisi tehdä, jotta voisin paremmin. Ilmeisesti olen niitä, jotka kehittyvät pikku hiljaa, mutta kehittyvät silti  koko ajan.

 

 

 

Kaverina jännittäminen

Jännitän lentämistä, jännitän (tai suorastaan pelkään) lintuja, jännitän jos jotain pahaa tapahtuu, jännitän korkeita paikkoja, jännitän esiintymistä, jännitän miten lapseni pärjää kokeissa, jännitän osaanko kirjoittaa blogia, jännitän onnistunko auttamaan muita, jännitän uusia tilanteita, jännitän huonolla kelillä ajamista, jännitän ristiriitoja ja jos joku suuttuu minulle. Mitä sinä jännität? Miten jännitys sinussa näkyy ja miltä se tuntuu? Kenties kylmää hikeä, äänen värinää, mahakipuja, sydämen tykytystä vai pakokauhua, ahdistusta ja luovuttamista?

Nuori kertoi jännittävänsä joka aamu sitä, osaako hän laittaa oikeanlaiset vaatteet kouluun, jottei hän saa osakseen toisten naurua ja pilkkaa. Hän kertoi, että joidenkin mielestä on myös tavallista ottaa kouluun kahdet eri housut, että varmasti miellyttää edes toisilla. Tiedän myös naurajien kannan. Heidän mielestään on hauska arvostella toisia ja pitää hauskaa toisten kustannuksella kun eivät toiset sitä kuitenkaan tiedä eivätkä voi siitä näin ollen loukkaantua. Kuunnellessani tätä ajatusta, mietin miten saisin tällaisen käytöksen loppumaan. Tuon esille toisten tunteet ja empatian sekä tunteiden siirtämisen omalle kohdalle. Tästä ei kuitenkaan tunnu olevan apua, sillä käytös ei ole parantunut toisten oppilaiden kertoman mukaan. Harmittaa.

Mikä itsellä auttaa jännittämiseen? Ajatus, että tekee parhaansa ja haluaa miellyttää myös itseään eikä vain toisia. Halu olla sisukas ja näyttää toisille pystyvänsä, vaikka jännittääkin. Ajatus siitä, että kaikkia jännittää joskus. Kyky ottaa vastaan kylmä hiki, mahakipu ja vapina ja tuntea sen olevan normaalia, vaikkakin inhottavaa. Toive siitä, että kun saa asian tehtyä, on taas helpompi ja parempi olla. Tunne siitä, että itsestään voi tykätä, vaikka kaikki eivät sinusta pitäisikään. Eihän kaikkia voi miellyttää kuitenkaan. Positiivisten asioiden ajatteleminen negatiivisten asioiden sijaan. Haaveilu. Pysähtyminen miettimään, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Hengittäminen syvään. Rentoutuminen. Mukavien asioiden tekeminen.

Jännittämisestä voi tulla sinulle kaveri. Voit useimmiten itse päättää, tuletko sen kanssa toimeen vai kiusaako se sinua jatkuvasti. Et ehkä pääse siitä koskaan eroon täysin, mutta opit elämään sen kanssa. Toisinaan se nostaa päätään enemmän ja toisinaan vähemmän. Hyväksy punastuminen ja muut siihen liittyvät ei niin kivat tuntemukset. Ne samaiset tunteet auttavat virittämään sinut sellaisiin suorituksiin, että saat olla ylpeä itsestäsi. Ihminen tarvitsee jännittämistä, että pystyy saamaan itsestään kaiken irti vaativissa suorituksissa.

Silloin kun opit hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet ja näkemään vahvuutesi, et enää kiinnitä huomiota naurajiin ja muihin, jotka eivät arvosta itseään käyttäytymällä huonosti ilman empatiakykyä. Kykyä, jota ilman minun olisi vaikea kuvitella olevani tässä ja nyt.

Halu tulla kuulluksi

Kysyin eräässä luokassa, olisiko jollain muullakin halua tulla juttelemaan kuin vain heillä, joita näen viikoittain. Lähes jokainen käsi ellei jopa kaikki nousi pystyyn. Mietin, miksi olin halunnut sitä kysyä. Todennäköisesti mietin niitä hiljaisia oppilaita, jotka eivät oma-aloitteisesti tulisi vetäisemään hihasta ja pyytäisi aikaani. Sovimme opettajan kanssa, että saisin olla viereisessä pikkuluokassa ja nähdä vuorotellen oppilaita pienen hetken. Kerroin, että kaikki pääsisivät lähiaikoina jos eivät heti tänään.

Jokaisella oli edessään 9 erilaista kuvallista tunnekorttia edessään pöydällä (onnellinen, hämmästynyt, häpeissään, tyytyväinen, iloinen vihainen, kiukkuinen, peloissaan, pettynyt, hämmentynyt, masentunut ja surullinen ). Oppilas sai valita niistä ne tunteet, joita on tuntenut viime aikoina. Sen jälkeen hän sai valita, mistä kertoa ja käydä kaikki valitsemansa tunteet läpi. Olin hyvin iloinen siitä, kuinka helppoa heille oli tämä tehtävä ja nautin kuunnella kun näin, miten lapsille oli tärkeää tulla kertomaan elämästään.

Halu tulla kuulluksi on varmasti meillä jokaisella. Haluamme tietää olevamme tärkeitä ja että meillä on merkitystä. Kuulen jatkuvasti omilta lapsiltani ”Äiti, kuuntele äläkä tee koko aikaa koneella töitä tai ole facebookissa!”. Olen välillä pyytänyt lapsiani piilottamaan minulta elektroniikan että keskittyisin olennaiseen eli heihin. Nytkin kirjoitan omalla ajallani työpaikalla, että voisin pitää koneen kiinni iltaisin. Kun menen kotiin, halaan ja suukotan lapset ja mieheni. Kysyn jokaiselta erikseen miten meni päivä ja jään keskustelemaan aiheesta. Huomaan, että se tyydyttää heiltä ensimmäisen kuulluksi tulemisen janon. Saan tehtyä jonkun kotihomman ennen kuin jano taas yltyy ja joku tarvitsee minua jossain.

Pienikin aika riittää jos koet tulevasi kuulluksi ja saat joltain jakamatonta huomiota. Sanat:  Olet tärkeä, rakastan sinua, välitän sinusta, ymmärrän tunteesi yms. Eivät vaadi sanojalta paljon, mutta kuulijalle ne merkitsevät sitäkin enemmän. 5-vuotias poikani sanoo päivittäin ”Äiti, olet ihana ja rakas”. Sanojen voimalla jaksan kuunnella hänen kiukkunsa ja hyväksyä hänen virheensä. Joka ilta hän toivoo samat iltalaulut ja laulaa hymyillen mukana. Aikaa siinä menee korkeintaan viisi minuuttia, mutta se on molemmille tärkeä yhdessäolon hetki.

Kuinka usein sinä haluaisit tulla kuulluksi ja kenelle haluaisit jakaa asiasi? Mitä teet jos sinua ei kuunnella? Parhaiten kuuntelija ymmärtää jos sanot suoraan, että haluaisit tulla kuulluksi. Vanhemmat, kasvattajat ja ystävät välittävät sinusta, mutta eivät näe tai kuule tunteitasi. Ole rohkea ja uskalla sanoa ääneen mitä tunnet. Silloin asioilla on helpompi tapa järjestyä.

Tunteiden vuoristorataa

Tämän blogin tarkoituksena olisi antaa vinkkejä ja näkökulmia niihin pulmiin, joita työssäni päivittäin kohtaan. Moni on saanut apua, mutta moni jää avun ulkopuolelle omasta tahdostaan tai tahtomattaan. Toisten on helpompi tulla juttusille kuin toisten. Osalle on helpompi lukea neuvoja kun kohdata silmästä silmään. Kaikille löytyy kuitenkin yksi yhteinen piirre; tunteet menevät vuoristorataa, tahtoipa sitä tai ei. Mitä niille tekisi ja miten niiden kanssa pärjäisi?

Myös tämä Varis kohtaa päivittäin haasteita omien tunteidensa kanssa, vaikka päällinen puoli näyttäisikin kovin vakaalta. Ihmiset näyttävät tunteensa eri tavalla ja sekin on normaalia. Hyväksyttävämpää on osata hillitä itsensä tunteiden kuohuessa, mutta mitä jos ei aina pysty? Olen itse maailman parhain esimerkki siitä, miten pettymykset näkyivät lapsena pelinappuloiden seinään viskomisena ja ovien paukutteluna. Isäpuoleni muistuttaa minua siitä, kuinka suutuin pilkkireissulla kun en halunnut vielä lähteä. Huusin keuhkoni kipeäksi "En tuu enää ikkään tänne!!!!"

Miten minua riehumisen aikana ja jälkeen kohdeltiin? Hyvin, liiankin hyvin. Ihan nolottaa aiheuttamani mielipaha näin jälkeenpäin. Minulle ei huudettu takaisin, sanottiin napakasti jos meni överiksi. Sanottiin, että näin tehdään eikä annettu vaihtoehtoja. En olisi siinä mielentilassa osannut mistään päättääkään itse. Oli turvallista kun aikuinen päätti. Pelistä aiheutuneen pettymyksen jälkeen menin usein omaan huoneeseen itkemään. Hetken kuluttua tulin ja pyysin anteeksi. Halusin pelata vielä. Isäni sanoi joka kerta, että minun kanssani ei ole kiva pelata kun aina suutun hävitessä. Lupasin myös joka kerta etten suutu. Isä pelasi, minä suutuin tappiosta. Hän silti jaksoi uskoa minuun. Muutaman vuoden ja satojen pelien jälkeen lopulta kestin tappioni. Isä aina lohdutti ja piti sylissä jos halusin. Se tuntui parhaalta.