Pelisilmää

Moni meistä nauttii pelaamisesta ja sen tuomasta jännityksestä. Pelata voi yhdessä ja erikseen, sisällä tai ulkona. Saatamme tuntea jännitystä, voitontahtoa, riemua, pettymystä, voimaantumista, koukuttumista tai rentoutumista pelien maailmassa. Toiset tykkäävät lautapeleistä tai korttipeleistä toiset puhelin,  konsoli- tai tietokonepeleistä.

Ostan kotiin erilaisia lautapelejä.  Jossain vaiheessa ystävien kanssa ostimme toisillemme lahjaksi lautapelejä ja testasimme niitä yhdessä.  Pelasin lapsena myös tietokoneella ja nintendolla. Häviäminen ei tuntunut niissä lainkaan pahalta, vaan piti yrittää aina uudestaan ja uudestaan. Vanhemmat eivät koskaan puuttuneet meidän sisarusten pelaamiseen. Miksi ei? He ostivat pelimme ja tiesivät ikärajat. Me olimme myös ulkona ja harrastimme liikuntaa, teimme kouluasiat siten, ettei koululta tullut huolta sen suhteen, näimme kavereita ja pystyimme olemaan ilman mitään laitteita tarvittaessa. Nukuimme myös yömme hyvin eikä huoneessamme ollut ipad, tabletti, tietokone, älypuhelin tai pelikonsoli.

Nykyään on erilaista ja niin pitääkin joissain asioissa olla. Lapsillamme on ipad, Wii Konsoli ja tietokone käytössään. Pelaamme myös lautapelejä ja korttipelejä  silloin tällöin. Pienempi alkoi nähdä painajaisia. Luulin sen kuuluvan iän tuomaan kehitykseen, kunnes ymmärsin tarkistaa ohjelman ikärajasuosituksen. Turtles –elokuva oli tarkoitettu 12-vuotiaille ja poikani oli 5-vuotias. Hän oli saanut dvd:n lahjaksi eikä ikärajaa oltu tarkistettu. Otin sen pois ja unista tuli rauhallisempia.

Oletko itse nähnyt joskus painajaisia kauhuelokuvien jälkeen? Itse näen vieläkin, joten olen luopunut niistä elokuvista. Miksi haluaisin kiusata itseäni vain saadakseni jännitystä elämään? Olin nuorena kauhuleffojen suurkuluttaja.  Miksi ekaluokkalaisista lähtien moni kertoo pelaavansa K16 tai jopa K18 –pelejä? Usein oppilas kertoo äidin ostaneen pelin ja isän myös pelaavan sitä. Ryhmätunnilla oppilaat huutelivat olevansa niin väsyneitä, ettei kiinnosta leikkiminen tai kuunnella mitä aikuinen puhuu. Levottomuudessaan muutama tippui lattialle ja osa jutteli niitä näitä häiriten muita. Kolmannes heistä kertoi pelaavansa paljon eikä heidän mielestään ollut väliä, mitä pelaa kun mikään ei pelota ja vanhemmat sallivat pelaamisen.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon näiden pienten oppilaiden puheessa on totta ja mikä lisättyä. Voi olla, että joku heistä pelaakin Pikku Kakkosen Hertta –peliä, mutta ei uskalla menettää kasvojaan kavereiden edessä. Mitä rankempi peli, sitä parempi maine kavereiden silmissä. Nuorten kohdalla pelien maailmaan koukuttuminen on yleistä ja sieltä on vaikea päästä pois nopeasti jos sinne on vuosien varrella pikku hiljaa mennyt.

Mielestäni pelaamisessa ei ole mitään pahaa jos se tapahtuu sallituissa ikärajoissa, perhe on tietoinen mitä pelataan, se ei aiheuta levottomuutta tai unettomuutta ja sen lisäksi elämään kuuluvat myös ulkoilu ja muut harrastukset koulunkäynnin ohella. Eräs vanhempi sanoi, ettei voi olla aina katsomassa mitä lapsi tekee kun hän on töissä. Toinen vanhempi otti piuhat mukaan töihin, ettei lapsi pelaa sillä aikaa kun hän töissä. Tuttavaperheessä lapset saavat ”ostaa” peliaikaa käymällä ulkona liikkumassa saman ajan, mitä haluaa pelata.

Pelaaminen on kivaa, mutta se on myös hyvä lopettaa silloin kun on vielä hyvä fiilis. Jokaisella meillä on pelisilmää nähdä, milloin liika on liikaa. Ja jos tuntuu, että kaverilta, vanhemmalta tai itseltä tällainen pelisilmä puuttuu, niin uskalla puuttua ja anna toisten puuttua tilanteeseen. Siitä ei voi olla haittaakaan..